5.2.2014

Osimoilleen näin


Hiljaista on taas pidellyt blogin puolella. Facessa olen edes jotain muistanut käydä päivittelemässä, mutta aika hiljaista sielläkin.

Tälläistä täällä osimoilleen näin kuitenkin on, sotkuista. Kylppäri remontti oli vielä kuvaus vaiheessa kesken, mutta eilen se onneksi saatiin loppumaan (enköhän tästä raportoi jossain vaiheessa). Kiirettä on pitänyt ja viikonloput ollaan Jeen kanssa joko reissattu tai sitten kestitty meidän The kyläilijää (joka joutui kuviin, kun en koskaan muulloin ole kotona valoisaan aikaan). Sisustaminen on kuitenkin ollut kotona läsnä, se ei vain näy blogin puolella.

1 kommentti:

Saa kommentoida, mä en pure.